Näytetään tekstit, joissa on tunniste New Young Pony Club. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste New Young Pony Club. Näytä kaikki tekstit

7. marraskuuta 2010

Architect of Love

Kuka muistaa vielä brittibändi New Young Pony Clubin keikan vuoden 2009 Flowssa? Vastaus on: ainakin minä. Yleisössä oli silloin todistettavasti monia muita lisäkseni, mutta kukaan tuttu, jolta olen varovasti udellut kyseisestä keikasta, ei ole tunnustanut siitä erityisesti pitäneensä. En suostu uskomaan, että olisin ainoa johon (silloin vielä mulle tuntematon) bändi teki vaikutuksen viehättävää lakonisuutta ja epävarmuutta henkivillä biiseillään. Myönnetään, esiintyminen oli melko riisuttua päälavalle, mutta se toisaalta vain korosti NYPC:n uuden aallon powerpopin sympaattisuutta.

New Young Pony Clubin uusimmalta, maaliskuussa julkaistulta levyltä The Optimist löytyy useita hyviä raitoja. Niistä erityisesti yksi on soinut tänä syksynä paljonkin levylautasella: The Architect of Love. Niin, tiedän, se on ihanan teini, vähän surullinen ja vähän muovisella tavalla indie.