Näytetään tekstit, joissa on tunniste Robyn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Robyn. Näytä kaikki tekstit

5. heinäkuuta 2010

Mistä tulee kesämusiikki?

Käytin juuri tovin tämän vuoden kesäbiisini kartoittamiseen enkä päässyt yksiselitteiseen tulokseen.

"Kesäbiisi" käsitetään yleensä tehosoitossa (radiossa) pyöriväksi, sopivan kevyeksi kappaleeksi, jonka kuuntelemisesta tulee enemmänkin riehakas kuin kaihoisa olo. Kesäbiisin pitää olla julkaistu kesän kynnyksellä. Se voi olla renkutus, jota muistellaan myöhemmin häpeällä, sydämeen pakahduttavan onnentunteen palauttava ralli tai musiikillinen kesäkissa. Siis sellainen, joka unohdetaan talven tultua.

Lähiaikoina levylautasellani on pyörinyt huhtikuussa julkaistu Cariboun Swim, viime vuoden puolelta The Rural Alberta Advantagen Hometowns sekä Villeneuven Dry Marks of Memory, sekalainen kokoelma päivänpolttavaa indie dancea/fidget housea, ihanaa 50- ja 60-luvun suomalaista käännösiskelmää ja osittain jopa Robynin Body Talk pt. 1 (vaikka albumi kokonaisuudessaan ei kolahdakaan ihan toivotulla tavalla).

Oikeastaan yhdessäkään näistä kappaleista ei ole aineksia kesäbiisiksi kuvailemassani muodossa. Cariboun ihana Odessa ja Robynin None Of Dem ovat synkän kauniita ja pelottavia samalla tavalla kuin hiljainen suolampi kesäyönä. Ei tee mieli riehua ja tuhria sinappisella makkaralla omaa tai muiden naamaa.

Sen sijaan Los Angelesilaisen Jump Jump Dance Dancen toukokuussa julkaistussa Modern Eyes-kappaleessa on kesähittipotentiaalia. Se on enimmäkseen harmiton, hyväntuulinen, päähän jankkaamaan jäävä viehko elektro rock, jota voi laulaa mukana vähän pienemmälläkin äänialalla varustettu henkilö. Sanojakaan ei ole liikaa tai liian vaikeita muistettavaksi. Kappale on esimakua elokuussa julkaistavalta albumilta. Mitä mieltä sä oot, onko Modern Eyesista kesäbiisiksi?

13. toukokuuta 2010

FLow Festival 2010 - Double AAHH

Tää on nyt vähän perseestä, kun näin ohimennen ja vähän vaan kirjoitan, mut halusin ihan välttämättä sanoa pari asiaa. Ensinnäkin: ROBYN!!!!!!!! Toiseksi: Caribou!!!! Nyt huolestuttaa enää yksi asia: MITEN EHDIN NÄHDÄ JA KUULLA KAIKKI HYVÄT ESIINTYJÄT? Apua. Liikaa hyviä.

No, seuraavaksi terveisiä Berliinistä, luvassa myös tiukkaa pohdiskelua liittyen Flow 2010.

Nähdään kesässä edelleen! <3

19. huhtikuuta 2010

Robyn - Ruotsin pop-prinsessa wtf

Robyn on hämmentävä. Yläastevuosilta tuttu pop-prinsessa on kulkenut aika kauas siitä, missä merkeissä ekaa kertaa tutustuttiin. Muistatteko biisin Show Me Love? No, en mäkään kovin tarkasti ennen kuin vähän virkistin muistiani. Ehkä on parempi ettemme edes muistele, sillä jotain parempaa on käsillä!

Ensinnäkin Röyksoppin viime vuonna julkaiseman albumin Junior paras biisi on The Girl And The Robot, jossa Robyn feattaa. Röyksopp julkaisi biisin ympärille kootun ep:n, josta löytyy toinen toistaan parempia remixejä sekä klassisella orkestraatiolla toteutettu versio.

Pitchforkissa marraskuussa julkaistu Robynin haastattelu sai mut liekehtimään. Robynilta ei ole tullut julkaisuja sitten vuoden 2005 nimikkolevyn (jolta Konichiwa Bitches on ihan maininnan arvoinen), ja tulossa tänä vuonna on peräti KOLME levyä. Tuotoksia on luvassa ainakin Röyksoppin, Diplon ja Snoop Doggin kanssa tehdystä yhteistyöstä ja pakko sanoa, että uusin julki tuotu lohkaisu None Of Dem kuulostaa hyvältä. Diggaan yösaundeista, nihkeän koppavista lyriikoista ja lantiota liikuttavasta shufflekompista. Voin helposti kuvitella itseni kesäyössä polkemaan pyörällä keskellä autotietä tän biisin soidessa päässä.

Nyt vielä kun Robyn tulisi Flow Festareille... No, aina saa haaveilla.





18. huhtikuuta 2010

Sunnuntai = hyvä päivä

Moi.
Tänään oli hyvä päivä.

Tutustuin ranskalaisen pop/electronica yhtye Villeneuven uusimpaan levyyn Dry Marks of Memory. Ihastuin.

Lähetin iskelmämiksauksen We Love Helsinki -kilpailuun, jonka voittaja saa keikan vapunaaton tanssiaisiin Korjaamolle ja toivon tietenkin voittavani. Toisaalta löin myös vetoa siitä, etten voita - panoksena inhottavin yököttävin kamalin hyi hyi hyi hyi kotityö eli TISKIT.

Kuuntelin taas ties monettako kertaa Robynin biisin None Of Dem. Koska sitä saa Beatportista tai Itunesista tai mistä vaan?
...törmäsinpä myös Uffien uuteen trackiin Add Suv, jossa Pharrell feattaa mutta ei. Ei ei. Heti perään piti kuunnella taas None Of Dem, ettei jää huonoa korviin.


 Lollasin Indiepäisään päivän postille MÖKÖTTELY.

Huomenna voi sitten kuunnella illalla Bassoradiota. Rytmisektori on linjoilla klo 19-21.