Architect of Love

Kuka muistaa vielä brittibändi New Young Pony Clubin keikan vuoden 2009 Flowssa? Vastaus on: ainakin minä. Yleisössä oli silloin todistettavasti monia muita lisäkseni, mutta kukaan tuttu, jolta olen varovasti udellut kyseisestä keikasta, ei ole tunnustanut siitä erityisesti pitäneensä. En suostu uskomaan, että olisin ainoa johon (silloin vielä mulle tuntematon) bändi teki vaikutuksen viehättävää lakonisuutta ja epävarmuutta henkivillä biiseillään. Myönnetään, esiintyminen oli melko riisuttua päälavalle, mutta se toisaalta vain korosti NYPC:n uuden aallon powerpopin sympaattisuutta.

New Young Pony Clubin uusimmalta, maaliskuussa julkaistulta levyltä The Optimist löytyy useita hyviä raitoja. Niistä erityisesti yksi on soinut tänä syksynä paljonkin levylautasella: The Architect of Love. Niin, tiedän, se on ihanan teini, vähän surullinen ja vähän muovisella tavalla indie.

Caribou - ja tässä on nyt ollut kaikenlaista

Viikon uusi tuttavuus: Caribou.

Kyseessä 32-vuotiaan kanadalaisen tuottajan Daniel Victor Snaithin hengentuotos, joka julkaisi juuri parisen viikkoa sitten uusimman levynsä. Cariboun uusi albumi Swim on sangen kivan kuuloista yöelektroa kasarisynapopin hengessä. Miksi mulle tulee tästä mieleen Lynch ja Miami Vice? Muhun ainakin kolahtaa levyltä ekana lohkaistu sinkku Odessa, jolla muuten on vähän kuumottava video.

Tässä on nyt ollut vähän kaikenlaista. Sunnuntaiaamuna saateltiin viimeinen ulkomaanvierailija kentälle vievään taksiin, jonka jälkeiset päivät on tullut lähinnä mietittyä miten ehtisin nukkua enemmän. Päivitystahti saattaa valitettavasti köhiä tällä viikolla, mutta elossa ollaan edelleen. Livekunnon voi tulla tarkistamaan vapunaattona Korjaamolle.

Toukokuun puolen välin jälkeen luvassa onkin sitten vajaan kuukauden verran raportteja Berliinistä, joten mielenkiintoisia juttuja on tulossa.

Tampere Film Festival ja illan yllättäjät

Käväisin eilen haistelemassa Tampereen elokuvajuhlia ilman etukäteissuunnitelmia ja hyvässä seurassa, eli parhaalla mahdollisella tavalla. Varsinainen toiminta meni viihteen puolelle, mutta muutamat elokuvat sekä lauantain iltajuhla Klubilla - TaFF Filkkarit 40 v. bileyö - tuli nähtyä.

Pääesiintyjänä tapahtumassa oli Pintandwefall. (edit: Hupsista! Pääsi unohtumaan, että oikeasti pääesiintyjänä oli Op:l Bastards, joka jostain syystä jäi täysin väliin...) Jail, joka lienee Pintandwefallin paras biisi, toimi makoisasti myös livenä. Tunnustan, etten ole tutustunut bändin tuotantoon, joten varsinainen relevanssi mielipiteelleni uupuu. Bändi on ennen kaikkea sympaattinen. Välillä soitto ja laulu olivat väärällä tavalla vähän sinne päin, mutta lavaenergia antoi paljon anteeksi. Pintandwefall ei kuitenkaan tuntunut oikein missään, sillä edellinen esiintyjä oli putsannut pöydän niin totaalisesti.

Jaakko & Jay näyttivät miten saadaan bileet aikaan. Miksi en ole aiemmin tutustunut tähän duoon? Mieletön energia, taidokasta soittoa, hyvii biisejä, epätavallinen instrumentaatio ja yleisössä pikkareita olemuksellaan kostuttaneet pojat. Duo on yhtä kuin kitaristilaulaja Jaakko ja muppetsien Animalille vertoja vetävän rumpali Jay. Valitettavasti saavuttiin paikalle setin loppupuolella, joten sain ihastella meininkiä vain muutaman biisin verran. Suosittelen! Duo näyttäisi olevan Helsingin Virgin Oilissa 16.04.2010 Sorry and The Sinatrasin kanssa, joten pitänee käydä syynäämässä bändin livemeininki paremmalla ajalla ja raportoida sitten laajemmin.

Illan yllättäjien palkinto menee Jaakko & Jaylle sekä herättämään tulleelle aamujunan konduktöörille.

Tää youtubesta kaivettu video Klubilta Turusta viime vuodelta kertoo hyvin minkälaisen meiningin Jaakko & Jay saivat aikaan myös eilen Tampereella. Toimii! Tsekkaa yleisön lisäksi erityisesti itse soittajien meininki.

http://www.myspace.com/jaakkonjay

Blue Foundation - HAA-AA-AA-AA-AA-AAA

Tänään päässä on soinut Blue Foundationin Eyes on Fire ja erityisesti sen ihana HAA-AA-AA-AA-AA-kohta.

Biisi eksyi aivoihini bändini rumpalilta, joka oli katsonut Twilight-elokuvan, spotannut Eyes on Firen ja käynyt välittömästi kaivamassa sen käsiinsä. HAA-AA-AA-AAA-AAA jäi kerrasta kummittelemaan takaraivoon. Se päätyi yhteiselle Spotify-listallemme. Kiitos Anu! Ehkä munkin pitäisi alkaa katsoa nuorisopätkiä viimeaikaisten taide-elokuvien sijaan. True Bloodin lisäjaksoja odotellessa...

Sivistyksessäni on selkeästi Blue Foundationin kokoinen aukko, sillä mulla ei ollut hajuakaan että tää tanskalainen yhtye on mm. käynyt Tavastialla Mewin lämppärinä v.2005. Olisinpa ollut paikalla. Ehkäpä ensi kerralla kun Blue Foundation eksyy Suomeen, se on pääesiintyjänä?

Video on muuten kuvattu Chelyabinskissa Uralin juurella. Hipster-pisteet 100%.

The Tiny, Sansa ja tilaa Bellyssä 05.03.2010

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu on takana. Perjantai avattiin varsin lemmekkäästi Tinyn ja Sansan keikalla Bellyssä. Kuten edellisessä kirjoituksessani mainitsin, pieniä epäilyksiä keikan suhteen oli ilmassa ja sen siistimpää olikin yllättyä positiivisesti.

Sansa on varma esiintyjä joka vielä odottaa sitä suurta tulemistaan. Sansa ei suinkaan ole enää ns. uusi artisti, vaan tehnyt työtä musiikin parissa jo kymmenisen vuotta. Sansan ensimmäinen albumi, vuonna 2005 julkaistu Vagabond Girl ei antanut toivottua nostetta uralle ja diili Warnerin kanssa purettiin pian levyn julkaisun jälkeen. Musiikin suunnasta ja tuotannosta taisi olla pieniä erimielisyyksiä artistin ja levy-yhtiön tarjoaman tuottajan välillä.  Texicalli Records julkaisi viime lokakuussa Sansan toisen levyn Sansa.

Pidin kovasti Sansan setin avanneesta live looping -biisistä, jonka nimi valitettavasti ei jäänyt mieleen. Live looping on Suomessa toistaiseksi vielä niin uutta, että sen mahdollisuuksia kannattaisi suomalaisten indie-artistien hyödyntää enemmänkin. Sansan ääni on samettia, mutta itse biisit eivät allekirjoittanutta saaneet lentoon vaikka ihan miellyttävää kuultavaa olivatkin.

Unohdin tietenkin kameran himaan. Lisäksi pientä suojakänniä oli ilmassa, joten Tinyn setin biisijärjestys on ehtinyt jo painua unhoon.

Timanteista vedoista - joita tuli ihmeen monta - on kuitenkin terävät muistikuvat; jo varsinaisen setin avannut Last Weekend tirautti ensimmäisille tunteilijoille kyyneleet silmiin. Suurin osa esitetyistä biiseistä oli peräisin viime vuonna julkaistulta Gravity & Grace -levyltä, mutta myös muutama kappale vuoden 2007 Starring: Someone like you -albumilta pääsi mukaan. Ellekarin herkkä ja tyttömäinen ääni toimi upeasti. Kyseessä on mielenkiintoinen vokalisti, joka käyttää instrumenttiaan kiehtovan estottomasti. Setin keskivaiheilla ilmoille liidellyt Too Heavy A Burden kirvoitti huutokuoron kuuntelijoiden tunnistaessa hittibiisin. Taisin itsekin kiljahtaa. Muita mielenjääneitä olivat cover-versio The Ramonesin Pet Sematarysta, joka kuulosti livenä vielä päräyttävämmältä kuin levyllä, Lithium, jossa Leo Svensson soitti upeasti sahaa sekä The Man who ran, jonka Tiny taisi vetää encorena.

Laulaja-pianisti Ellekari tuntui keikan aikana oudon alakuloiselta, vai kuvittelinko vain kaiken? Itselläni oli sen verran riehakkaat tunnelmat, että ehkä solistin liioiteltu vakavuus kantautui surumielisyytenä.

Kokonaisuutena keikka oli kaunis, joskaan ei täydellinen kokemus. Papukaijamerkkiä ei keikasta valitettavasti liikene, sillä pettymyksekseni mukana ei ollut basistia läskibasson kera. Käsittääkseni Tinyn livekokoonpano on viime aikoina koostunut triosta. Ehkä basistia ei tällä kertaa otettu mukaan kustannussyistä?

Ai niin, ja Belly. No ihan ok paikka se oli. Sisään olisi tosin mahtunut ainakin kaksinkertainen määrä porukkaa paikalle ajautuneisiin nähden. Palvelu tiskillä oli (vähäisestä asiakasmäärästä johtuen?) ripeää ja ystävällistä ja viikonlopputarjouksiakin tuli hyödynnettyä. Varsinainen illanvietto Bellyssä jäi kuitenkin kokematta, koska keikan jälkeen suuntasimme suuremmitta keskusteluitta Kallioon ja kohti lempipaikkaa eli Siltasta...

The Tiny http://www.myspace.com/thetinythetiny
Sansa http://www.myspace.com/sansamusic

Molemmat kuvat ovat Tinysta ja napattu osoitteista:
http://www.skiva.se/
http://5acts.blogspot.com/

Tiny

Ruotsalaisduo Tiny lentää ensi perjantaina Helsinkiin keikalle suoraan Lontoosta. Keikkapaikkana on Belly, jonka olen (jollain kummalla taikatempulla) itse onnistunut välttämään täysin. Perjantaina menetän neitsyyteni sekä Tinyn että Bellyn suhteen.


Pitkään ainoa kosketukseni Tinyyn oli biisi Too Heavy A Burden. Otin sen omakseni loistavalta Licking Fingers Recordsin julkaisemalta kokoelmalta Thank You For the Music (2008), joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen julkaisu mikäli diggailee skandinaavisesta indie popista ja folkista. Taitaa siellä olla muutama rock-biisikin.





Too heavy a burden -kappaleessa laulaja-pianisti Ellekari Larssonin tyttömäinen ääni tuntuu olevan omalla maaperällään. Mielleyhtymiltä Björkiin ei voi välttyä, toisaalta taas jokaista "luonnonäänellä" laulavaa verrataan aina Björkiinm muistuttivat äänet toisiaan tai ei... Ellekarin lisäksi yhtyeeseen kuuluvat sellisti Leo Svensson ja useimmiten myös kontrabasisti Johan Berthling. Soittajat eivät ole turhaksi kiinni omissa instrumenteissaan, vaan vaihtelevat suvereenisti roolejaan esitettävien kappaleiden mukaan.


Kyseisen biisin kaiut korvissani ostin muutamalla tärkeälle ihmisille liput joululahjaksi Helsingin keikalle. Sittemmin kuunneltuani Tinyn uusinta levyä Gravity & Grace mua on alkanut hieman jännittää tuleeko keikka olemaan odotusten arvoinen. Itselläni oli vaikeuksia kuunnella levyä loppuun. En kuitenkaan aio vielä lyödä hanskoja tiskiin, vaan menen tarkistamaan avoimin mielin mistä on kyse. Ehkäpä pieni suojakänni?


Tiny (SWE), lämppärinä Sansa Bellyssä 5.3.2010