Käytin juuri tovin tämän vuoden kesäbiisini kartoittamiseen enkä päässyt yksiselitteiseen tulokseen.
"Kesäbiisi" käsitetään yleensä tehosoitossa (radiossa) pyöriväksi, sopivan kevyeksi kappaleeksi, jonka kuuntelemisesta tulee enemmänkin riehakas kuin kaihoisa olo. Kesäbiisin pitää olla julkaistu kesän kynnyksellä. Se voi olla renkutus, jota muistellaan myöhemmin häpeällä, sydämeen pakahduttavan onnentunteen palauttava ralli tai musiikillinen kesäkissa. Siis sellainen, joka unohdetaan talven tultua.
Lähiaikoina levylautasellani on pyörinyt huhtikuussa julkaistu Cariboun Swim, viime vuoden puolelta The Rural Alberta Advantagen Hometowns sekä Villeneuven Dry Marks of Memory, sekalainen kokoelma päivänpolttavaa indie dancea/fidget housea, ihanaa 50- ja 60-luvun suomalaista käännösiskelmää ja osittain jopa Robynin Body Talk pt. 1 (vaikka albumi kokonaisuudessaan ei kolahdakaan ihan toivotulla tavalla).
Oikeastaan yhdessäkään näistä kappaleista ei ole aineksia kesäbiisiksi kuvailemassani muodossa. Cariboun ihana Odessa ja Robynin None Of Dem ovat synkän kauniita ja pelottavia samalla tavalla kuin hiljainen suolampi kesäyönä. Ei tee mieli riehua ja tuhria sinappisella makkaralla omaa tai muiden naamaa.
Sen sijaan Los Angelesilaisen Jump Jump Dance Dancen toukokuussa julkaistussa Modern Eyes-kappaleessa on kesähittipotentiaalia. Se on enimmäkseen harmiton, hyväntuulinen, päähän jankkaamaan jäävä viehko elektro rock, jota voi laulaa mukana vähän pienemmälläkin äänialalla varustettu henkilö. Sanojakaan ei ole liikaa tai liian vaikeita muistettavaksi. Kappale on esimakua elokuussa julkaistavalta albumilta. Mitä mieltä sä oot, onko Modern Eyesista kesäbiisiksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti